maanantai 6. marraskuuta 2017

Svenska dagen ja pakkoruotsi

Liput liehuivat saloissa jälleen tänään. Tällä kertaa ruotsalaisuuden päivän kunniaksi. Svenska dagenia vietetään Suomessa joka vuosi marraskuun kuudentenä päivänä. Päivä juhlistaa suomenruotsalaisten oikeutta käyttää ruotsin kieltä Suomessa, mutta tarkoituksena on myös kunnioittaa yhteistä kaksikielistä isänmaata. Oikeus ja poliisitalolla liehui valtionlippu, jossa ristin keskelle on sijoitettu leijonavaakuna neliöön. Valtionlipun käyttöön oikeutetut viranomaiset on lueteltu Suomen lipusta annetun laissa.

Paljon taitetaan peistä ns. pakkoruotsista. Suomen kouluissa Ruotsi on pakollisena oppiaineena. Jotkut tahot vastustavat kiivaastikin ruotsin kielen opiskelua toisena kotimaisena kielenä. Virkamiesten pakkoruotsi puolestaan tarkoittaa, että kuntien ja valtion virkamiehille on asetettu vaatimus ruotsin kielen todennetusta osaamisesta. Kajaani ei ole kaksikielinen kunta, joten täällä asiakirjojen jne. ei tarvitse olla suomeksi ja ruotsiksi. Muuten tässä olisi joutunut ruotsin kielitaitonsa todentamaan. Eikä se ole kovin hyvä.

En minäkään pakkoruotsia kannata. Mielestäni on kyllä hyvä asia, että opiskelee ruotsin kieltä, mutta pakko ei ole missään asiassa hyvä. Vapaaehtoisuuteen ruotsin kielen opiskeleminen pitää perustua.

Suomen viralliset kielet ovat suomi, ruotsi, saame ja viittomakieli. Suomen perustuslaissa meille taataan, että asioidessamme voimme käyttää omaa kieltä. Lisäksi perustuslaissa määritellään, että saamelaisilla sekä romaneille on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tätä kannatan, tämä on hyvä asia. Oma kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä ja niitä pitää vaalia.

Viime vuoden maaliskuussa Kajaanissa järjestettiin ensimmäistä kertaa Ruotsi-päivät, joiden aikana Ruotsin suurlähetystö yhdessä Kajaanin kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa tarjosi lukuisia Ruotsia ja ruotsalaisuutta esitteleviä tapahtumia. Ruotsi-päivillä nähtiin muun muassa maaottelu pöytäjääkiekossa kaupunginjohtajan ja suurlähettilään välillä. Ruotsi voitti, kuinkas muutenkaan.
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti