sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Autetaan lintuja selviytymään talven yli

Muutama viikko sitten alkoivat talitiaiset koputella meidänkin ikkunalaudalle ja pyydelleet ruokaa. Ja heti vastasinkin niiden huutoon. Laitoin lintulaudalle pähkinöitä, siemeniä sekä talipalloja roikkumaan. Ahkerasti ne ovat jo ruokintapaikoilla vierailleetkin. Linnut eivät enää löydä ruokaa riittävästi luonnosta ja lisäruoka on niille tarpeen. Lämpötilat kun laskivat jo pakkasen puolelle ja maa sai talven ensimmäisen lumipeitteen.

Nyt minun sitten pitää muistaa pitää koko ajan lintulaudalla syötävää. Sillä linnut tottuvat ruokintapaikkaan ja eivät ehkä löydä uutta ruokintapaikkaa kyllin nopeasti varsinkin harvaanasutuilla alueilla ja linnut voivat jopa menehtyä, mikäli ravinto loppuu kovien pakkasten aikaan. Onneksi naapureilla on ruokintapaikkoja ja linnut voivat turvautua naapurin apuun. Ruoka häviää aika nopeasti lintulaudoilta ja aina ei ennätä tarpeeksi nopeasti tuoda täydennystä. Nytpä minulle tuli tästä hieman paineita.

Huomasin jokin aika sitten Kajaaninjoen varrella kävellessäni, että joen sorsille oli jo tuotu rannalle syötävää.

Tutkin vähän BirdLife verkkosivuja ja lintujen talviruokintaa. Sieltä sain tietää, että Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. 70 uskaliasta lajia siis jää talvehtimaan Suomeen. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä.

Ruokkimalla lintuja autamme niitä selviytymään talven yli ja autamme samalla niitä selviytymään paremmin pesintäajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti