maanantai 13. marraskuuta 2017

Surullisia uutisia Porvoosta

Tämän päivän sävy on ollut musta. Porvoon aamuinen surmateko järkytti. Leikkipuistossa isä puukotti kolmevuotiaan lapsensa. Lasta ei saatu pelastettua. Tänään on ollut tämä raukkamainen teko ajatuksissa päällimmäisenä. Voimia ja jaksamista läheisille. Tämä pieni lapsi on ollut ajatuksissani. Miten tällaista voi tapahtua. Olo on niin voimaton ja itkuinen. Miten lapsen äiti tästä selviää. Hänen ikävä ja tuska on varmaankin sanoinkuvaamaton.

Poliisi oli kirjoittant tapauksesta poikkeuksellisen kommentin Facebook-sivullaan: ”On tehtäviä ja sitten on toisenlaisia tehtäviä. Tänään oli tehtävä, jota ei kukaan halua kohdalleen, tapahtumia, jota ihmismieli ei meinaa käsittää. Pieni lapsi menehtyy väkivallan seurauksena, viaton ihmislapsi.”

Psykiatri sanoi, että näin pienen lapsen surmaaminen on äärimmäisen harvinainen teko. Yksikin tällainen teko on vain liikaa. Miksi lasta ei pystytty suojelemaan? Missä olivat viranomaiset? Perheen isä kun oli häiriköinyt jo pitemmän aikaa.

Missä oli suojelusenkeli?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti