sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat

Lokakuun puolella satoi ensilumen. Tuo lumi suli heti pois. Perjantaina 17.11. maa oli musta ja lumeton. Viikonlopun aikana talvi sitten tuli täydellä voimalla. Nimittäin pari päivää on lunta satanut aika lailla. Maisema on nyt talvinen. Niin ihanan valkeaa! Lumi on varsin tervetullut. Tämän pimeyden keskelle saapui valo. Toivottavasti tämä lumi pysyy maassa. Vettä jos alkaa satamaan niin liukkaaksihan taasen menee. Lumen satoi kyllä täysin sulaan maahan. Pysyneekö lumi. Aika näyttää.

Kurkkasin netistä viime vuoden marraskuun 19. päivän säätä. Otsikot sään suhteen olivat varsin samankaltaiset kuin tänään. Vuosi sitten oli myös epävakaista, uusia sateita saapui ja ajokeli oli monin paikoin huono lumi- ja räntäsateen vuoksi. Onneksi tänä viikonloppuna ei tarvinnut lähteä pitemmälle automatkalle. Juttelin eilen ABC-aseman ruokajonossa kahden Kuopiosta saapuneen herran kanssa ja he sanoivat, että keli oli ollut kauhea ja aura-autoja ei ollut näkynyt missään.

Mitä tarkoittaa sanonta Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat? Tänään ovat Liisat kahvitelleet nimipäiviään ja Kaisat kahvittelevat 25.11. Pitävätköhän vanhankansan viisaudet tänä vuonna paikkansa. Perimätiedon mukaan Liisan nimipäivänä 19.11. tiet ja jäät muuttuvat liukkaiksi, kun vuoroin pakastaa ja vuoroin lauhtuu. Liisan ja Kaisan nimipäivien aikoihin kun yleensä vuoroin pakastaa, sulaa, pakastaa ja taas sulaa. Ja liukkaita kelejähän tästä on yleensä seurannut. Näiden naisten nimipäivistä ennustettiin myös tulevaa vuotta. Kaisan päivän säästä ennustettiin joulun kelejä.

Sitä olen ihmetellyt, kun marjat jäivät pihlajiin. Tavallisesti marjat ovat hävinneet puista syksyllä yhdessä hujauksessa kun lintulauma on pihlajan oksille istahtanut, mutta ei tänä vuonna. Eikö lintuja ole enää entiseen malliin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti