Isänpäivästä läheisenpäivään, suuria tunteita

Kävin isän luona. Tänään vietetään isänpäivää. Isä on aina ollut läsnä elämässäni. Isä on vakaa kuin kallio ja häneen on aina voinut luottaa. Nyt isällä on jo ikää, mittarissa on jo 83. Hänen muistinsa on hyvä, hän seuraa aikaansa ja tietää asioista. Minä voin keskustella hänen kanssaan aiheesta kun aiheesta. Fyysisessä kunnossa alkaa olla iän tuomia merkkejä. Kävelyvauhti on jo hidastunut, mutta eteenpäin mennään. Leivinuunia isä lämmittää vielä päivittäin. Isäni pitää suuresti toscakakusta. Niinpä leivoin hänelle sellaisen. Hyvää isänpäivää.

Jokin aika sitten uutisoitiin, että Helsingissä eräät päiväkodit ovat ottaneet isänpäivän vieton tilalle ”neutraalimman” läheisen päivän. Tämä päätös on tietty herättänyt suuria tunteita. Minä en pitänyt läheisenpäivää ajatusta pahana asiana. Nyt jokainen voi tehdä kortin läheiselleen ja asiasta ei tarvitse tehdä sen kummempaa numeroa siellä koulussa ja päiväkodissa. 2000-luvulla kun eletään varsin erilaista elämää kuin vielä 1950-luvulla. Maailma on muuttunut.
Isänpäivää on vietetty Suomessa isien kunniaksi marraskuun toisena sunnuntaina. Isänpäivä on ollut Suomessa vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1987. Myös isoisiä juhlistetaan isänpäivänä. Isänpäivän juuret ovat Yhdysvalloissa, isänpäivän idea kehittyi siellä pian äitienpäivän vanavedessä.

Tämän aamun mietelauseena oli lehdessä: "Se on viisas isä, joka oman lapsensa tuntee" (William Shakespeare). Viisaasti sanottu.