Pohjolan Gibralttarilla

Maalla, merellä ja ilmassa, tänään oltiinkin sitten merellä. Tutustuimme Vallisaareen. Laivamatka saareen kesti puolisen tuntia. Ennen Vallisaarta laiva kävi Suomenlinnan laiturissa ja sinne jäi osa matkustajista. Me jatkoimme Vallisaareen. Vallisaari on aivan Suomenlinnan naapurissa. Nämä saaret ovat olleet monien ihmisten koti, työpaikka sekä tuhansien sotilaiden palveluspaikka. Saarten linnoitukset ja rakennukset kertovat tarinaa Suomen historiasta. Kulkiessamme Vallisaaressa aika tuntui todella pysähtyvän. Saaren helmassa söimme kiireettömästi eväät ja joimme kahvit termarista.

Puolustusvoimat luopui Vallisaaresta ja sen jälkeen yleisö on päässyt liikkumaan saaressa vapaasti. Vallisaaressa voi liikkua vain merkityllä polulla, koska vuoden 1937 räjähdyksen jäljiltä maastossa voi olla vielä räjähteitä. Kaikessa aisti, että Vallisaaressa on hyödynnetty sen kulttuuri- ja sotahistoriaa sekä luontoa. Saari on haluttu pitää mahdollisimman luonnonmukaisessa tilassa.

Keväällä 2016 Vallisaari ja Kuninkaansaari avautuivat yleisölle ja sinne alkoi myös säännöllinen vuoroveneyhteys. Saaren toiminnasta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut. Vallisaaren luonto on tosi herkkä ja sitä on vaalittava huolella. Saari oli todella hieno kohde ja hyvä, että se on nyt avautunut yleisölle.

Vallisaaressa törmäsimme esitteeseen Pohjolan Gibraltar. Olen käynyt Gibralttarilla ja kieltämättä samaa tunnelmaa Vallisaaressa oli olemassa, kuten lumoavaa merimaisemaa.