perjantai 18. elokuuta 2017

Nizza, Berliini, Tukholma, nyt Barcelona

Eilen illalla nukkumaan mennessä meidät tavoitti surulliset uutiset. Emme olleet katsoneet koko iltana televisiosta uutisia. Tällä kertaa uutiset tulivat Espanjasta Barcelonasta. Autolla oli jälleen ajettu väkijoukkoon. Ensimmäinen ajatus oli, että ei taasko. Eikö näitä autoiskuja voida mitenkään estää? Olen kävellyt tällä suositulla La Rambla -kävelykadulla ja siellä oli todella paljon väkeä. Iskussa kuoli 13 ihmistä ja satoja on loukkaantunut. Voimia ja jaksamista uhrien omaisille. Omaisten suru on valtava. Tytär oli Barcelonassa työharjoittelussa muutama vuosi sitten. Olisinpa eilen illalla pelästynyt, mikäli hän olisi siellä nyt ollut.

Ihmettelen, ettei jo aikaisemmin ole tehty iskua La Ramblasille, tälle turistien suosimalle kävelykadulle. CIAkin oli kertonut, että Barcelona on ilmeinen kohde, sen jälkeen kun samanlaisia terrori-iskuja oli tehty Pariisissa, Lontoossa ja Berliinissä.

Onko ajan kysymys, milloin vastaavaa tapahtuu meillä Suomessa? Sitä on ruvennut uudella lailla tarkkailemaan ympäristöään kadulla liikkuessaan. Vielä en ole tuntenut, että en uskaltaisi kadulla liikkua. Olin viikko sitten seuraamassa kadun varrella Helsinki City maratonia. Koko katua ei ollut suljettu ja yksi kaista oli vapaana autoilijoille. Pari poliisia siinä kadulla vahdissa liikkui, kun maratoonarit kävivät kääntymässä kadun päässä ja lähtivät takaisin samaan suuntaan, mistä olivat tulleet. Kääntymiskohta oli eristetty vain nauhalla. Kiinnitetäänkö turvallisuuteen sittenkään tarpeeksi huomiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti