Leivonta terapiaa, nuoruusmuistoja

Tänään iski leivontainto. Leivoin tuossa iltamassa mokkapaloja. Leipominen on minusta aina ollut mukavaa arjen puuhaa. Lontoosta kuului taasen ikäviä uutisia ja näiden synkkien uutisten keskellä leipominen tuntui rentouttavalta puuhalta. Tässä leipomisessa on se huono puoli, että tulee syötyä niitä leipomisia ja ei kyllä kärsisi.

Muistan kun nuorena likkana kävin tädeille leipomassa ja siivoamassa. Osallistuin näin taksvärkkipäivään, jolloin koululainen kävi päivän töissä jossain saadakseen palkan, joka annettiin hyväntekeväisyyteen. Tädit maksoivat minulle palkan. Tädit ovat sitten niin ihania. En ollut kovin vanha kun äiti opetti leipomaan ja siitä asti leipominen onkin sujunut. Äiti oli pitkiä aikoja sairaalassa ja me lapset olimme silloin isän kanssa. Muistan kun ensimmäisen kerran leivoin munkkeja. Paistoin munkit liian kuumassa rasvassa ja ne oli otettava rasvasta liian aikaisin pois. No sisältähän ne eivät ennättäneet kypsyä. Ei isä mitään sanonut, hän söi vain. Eipä ole sen jälkeen munkkien paisto epäonnistunut.

Nykyään minulla on tapana monesti viedä kakku sukulaisille syntymäpäivälahjaksi tai tuliaisiksi. Kakusta ovat olleet kovin mielissään.