Tänään sitten seurasin vanhempieni keittiönikkunan ääressä kun talitiaiset kävivät innokkaasti hakemassa siemeniä automaatista, jotka roikkuivat räystäistä. Siinä kävi sellainen kuhina että. Voi kuinka niitä lintusia oli mukava katsella. Taisi siinä vierailla myös sinitiainen. Oravakin siinä halusi päästä apajille. Siinä se orava mietti päänsä puhki, miten pääsisi käsiksi lintujen ruokaan. Vaikka mistä kautta yritti, mutta hypätä ei uskaltanut. Aikansa siinä touhusi ja sitten luovutti. Tällä kertaa jäi haaveeksi. Mutta on kuulemma nähty sekin ihme, että orava oli hypännyt ruokakorin kimppuun ja onnistunut siinä.
Vielä en ole lintulaudalle laittanut mitään, mutta lupaan huomenna. Lintulaudan täytenä pitäminen on mieheni vastuulla, homma kun on niitä ulkotöitä. Meillä on sellainen työnjako, että minä teen sisähommat ja mies ulkohommat. Linnunruoat ostan minä. Mieheni on pikkaisen oraville käärmeissään, se kun sulan maan aikana piilottaa maahan kaikki pähkinät. Talvella se ei onnistu kun tulee lunta. Kyllä mieheni sitten heltyy ja vie ruokaa jo ennen talven tuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti