Monikäyttöinen kieli ja oma reviiri

Luin tuossa jokin aika sitten kielijuttua, jossa kielenkäytön tutkija Pirkko Muikku-Werner pohti monikäyttöistä kieltä. Kohteliaisuutta tutkiva Derek Bousfield on todennut, että maissa, joissa arvostetaan itsemääräämisoikeutta ja omaa reviiriä, nimenomaan säästä puhuminen on soveliasta ventovieraidenkin kanssa. Suomalaiset jos ketkä arvostavat ja varjelevat omaa reviiriään. Myönnän niin minäkin. Metriä lähemmäs ei voi tulla, muutoin joutuu ottamaan askeleen taakse. Jokin aika sitten levisi kuva bussipysäkillä odottajista, kuinka he olivat hajallaan ja erillään toisistaan. Siinä oli vähintäänkin se metri väliä. Seurasin viime viikolla kiinalaisen delegaation vierailua. Kun heille opas esitteli taloa, niin he menivät aivan liki toisiaan ja opasta. Kun katsoo vastaavaa suomalaisten ryhmää, niin esittelijä on kovasti kaukana ryhmästä ja ryhmä on levittäytynyt laajalle.

Britit ovat alttiita ilmojen käsittelyyn. Erään tutkimuksen mukaan 94 % briteistä myönsi keskustelleensa säästä 6 viime tunnin aikana ja 38 % 60 viime minuutin aikana. Tätä on selitetty Britannian arvaamattomilla säillä.

Sää on siis kestopuheenaihe, mutta tutkijan mukaan jutun juurena voivat olla myös ikä, paino, ammatti ja muut yksityisasiat. Näissä kulttuureissa tavoitellaan sitä, että kanssaihmiset viehättyvät toisistaan ja tällöin on tarpeen, että paljastetaan joitakin asioita itsestä. Tutkijan mukaan Suomi on Britannian ohella maa, jossa on tärkeää varoa liikaa tungettelua. Suomalaisten kanssa saa yhteyden niukallakin haastamisella, vaikkapa pelkästään istumalla.

Kielitieteilijä Roman Jakobsenin mukaan kaikessa viestinnässä on olennaista, että yhteys toimii ja kanava on niin sanotusti auki. Alkutunnustelujen tyypillisiä keinoja ovat kuulumisten kysely ja säätilan pohdinta. Totta, sillä on hyvä aloittaa, että mitä kuuluu. Siitähän sitten keskustelu alkaa soljumaan. Toisten kanssa syntyy vaivattomasti keskustelua ja toisten kanssa ei sitten millään.