tiistai 4. heinäkuuta 2017

Kotivara auttaa sähkökatkon yli

Näin kesäisin voi olla rajujakin ukkosmyrskyjä ja silloin on vaarana, että kaatuvat puut voivat katkaista sähköt pitkäksikin aikaa. Sähkökatkoksiin olisi syytä varautua jossain määrin ja kotoa pitäisi löytyä paristokäyttöinen radio, tulitikut ja kynttilöitä, taskulamppu, käteistä rahaa sekä jonkin verran kuivamuonaa ja vettä. Itseltä löytyvät nämä kaikki. Tosin patteriradio on kesäisin mökillä, vettä löytyy vain pullollisen verran jääkaapista ja kuivamuonaa saisi olla isompi varasto.

Täällä taajamassa sähkökatkoja ei juurikaan kyllä ole ollut tai jos on, niin ne ovat olleet todella lyhyitä. Mutta haja-asutusalueella tilanne on toinen. Vuonna 2001 Pyry ja Janika myrskyjen takia lähes parisataatuhatta taloutta oli ilman sähköä jopa viisi vuorokautta. Säiden ääri-ilmiöt ovat vain lisääntyneet.

Minulla ei ole varavirtalähdettä matkapuhelimelle. Pahintahan se on veden tulon katkeaminen. Patteriradio on hyvä olla, jotta saadaan tietoa. Ensimmäiset kaksi tuntia vielä pärjää ja silloin on vielä jotain tehtävissä tiedottamisenkin suhteen. Puhelimissa ja tietokoneissa riittää vielä virtaa. Kaupat voivat joutua sulkemaan ovensa ja ruokaa ei voi ostaa, eikä saa polttoainetta. Kyllä me olemme hyvin sähköjen armoilla. Aika haastavaa on toiminta ilman sähköä nyky-yhteiskunnassa. Varsinkin, jos sähkökatkokset sattuvat vielä kovien pakkasten aikaan.

Kotivara auttaa katkon yli. Kotona olisi hyvä pitää pieni varasto hyvin säilyviä ruokia, esimerkiksi säilykkeitä, lastenruokia, näkkileipää, keksejä ja mehuja. Kotivaraa on myös muistettava täydentää.

Puolustusministeriön opas "Pahasti poikki - Näin selviät pitkästä sähkökatkosta" antaa hyviä vinkkejä selviytymiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti