Turjanlinnan satukirja; Tuittupäät ja Keijut

Tänään olen unohtanut maailman murheet hetkeksi ja lukenut Turjanlinnan satukirjaa. Kirja putkahti hyppysiini hyllystä. Kirjaan on kirjoitettu lyijykynällä Suomussalmi Kianta-laiva 23.7.2005 Saara, äiti ja isä. Kirja on suurenmoisen korpikirjailijamme Ilmari Kiannon omille ja muille Suomen lapsille tehnyt opiksi ja huviksi. Tänään minä olin lapsi ja uppouduin tarinoiden maailmaan.

Takakannessa kerrotaan kuinka pitkinä talvi-iltoina Kiannon lapsilla oli tapana pyytää isäänsä kertomaan satuja ja näistä tarinatuokioista syntyi Turjanlinnan satukirja, kokoelma kertomuksia lapsen tavallisesta arkipäivästä.

Tarina nro 15 "Tuittupäät ja Keijut" oli minulle erityisen mieleinen ja sopii hyvin tähän vuoden aikaan. Tarinassa ollaan toukokuun 20. päivässä. Siinä kerrotaan iloisesti ja värikkäästi jäiden lähtöä, jota isä ja lapset katselevat rannalta yhdessä. Yhdessä he heittävät hyvästit talvelle ja samalla toivottavat, että tule vastakin meille, mutta älä tule liian varhain. Talvi teki lähtöä ja kesä oli tulossa. Talven Tuittupäät eivät vain tahdo vielä kuitenkaan lähteä. Kesän keijut kuitenkin kehottavat Tuittupäitä menemään matkoihinsa, jotta päästään soutamaan ja uimaan. Siinä sitten Tuittupäät ja Keijut ryhtyvät kinastelemaan ja painimaan. Lopuksi molemmat näyttävät hukkuvan koskeen sekä Tuitut että Keijut. Tilanteen ollessa jo epätoivoinen, niin aalloista nousee rannalle ihmeellinen olento, joka huutaa, minä olen Suomen Kevät! Olen Tuittujen ja Keijujen ystävä ja rakastan heitä kumpiakin ja ne elävät kummatkin. Olento lupaa lämmittää Tuittupäät ja kylvettää Keijut.

Ote tarinasta:
"Aalto loiskaa! Laine lyö!
Nyt se alkaa hauska työ!
Saapi uittaa lastulaivaa!
Saapi hiekkakuoppaa kaivaa!
Kuperkeikkis! Lapset hoi!
Päivä paistaa! Leivo soi!

Kirjan on kuvittanut Risto Mäkinen aivan upeasti.