Kylläpä alkaa nyppimään tämä kylmyys. Kevät ei etene sitten millään. Tänäkin aamuna oli maa valkoinen lumesta. Koko ajan on yöllä pakkasasteita. Töissäkin emme mistään muusta puhukaan kuin säästä. Kaikkia kun alkaa pikku hiljaa suututtaa kun yhtään ei ilma lämpene ja lunta sataa. Siinä on kahvin lomassa muisteltu vuosien takaisia ilmoja. Itse muistan varsin hyvin vuoden 1981. Silloin oli juuri tällainen keli äitienpäivään saakka. Mutta sitten lämpeni ja tuli helle, lämpötila oli lähes 30 astetta. Tyttäreni syntyi silloin ja sen takia ko. vuoden sää on jäänyt hyvin mieleen. Hyvää keliä kesti silloin kesäkuun alkuun saakka. Sittenpä se ilma taasen muuttuikin hyvin kylmäksi ja satoi lunta.
Kylmät säät ovat olleet liikaa meteorologillekin, hänen pokkansa nimittäin petti suorassa tv-lähetyksessä. Sään ennustaminen alkoi sanoilla: Päivä päivältä vähän lämpenee. Huomenna mennään laajalti yli viiden asteen. Tähän saakka hän pääsi ja sitten purskahti nauruun ja naurusta ei meinannut tulla loppua. Varmaan oli monen tylsän aamun piristys. Yli kaksi miljoonaa näyttökertaa. Kävin katsomassa ja makoisesti minuakin nauratti. Katsoin useamman kerran.
Kirjoittamisen lomassa tässä katson ulos ja eikös vain luntahan siellä sataa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti