Tänä aamuna mukavan Berliinin matkan jälkeen tuli jysäys ja paluu arkeen. Heti aamutuimaan mieheni näytti uutista puhelimestaan, tällä kertaa oli pommi räjähtänyt Manchersterissa. Ensimmäinen ajatukseni oli, voi ei taas. Tällä kertaa isku kohdistui erityisesti lapsiin ja nuoriin. Missä on ihmisyys, miten tällaisen raukkamaisen teon voi tehdä toiselle ihmiselle? Koko päivän on ollut tosi surullinen olo ja ajatus, miten omaiset selviävät suuressa surussaan. Uutisissa kerrottiin, miten omaiset etsivät lapsiaan. Huoli ja hätä on varmasti suunnaton. Voimia uhrien omaisille ja kaikille manchesteriläisille. Berliinin matkallani olin kävellyt yhden muistopaikan ohitse ja siellä oli vielä paljon kynttilöitä ja kukkia.
Eilen illalla katsoin televisiosta dokumenttiprojektin Huuto Syyriasta. Dokumentissa muun muassa lapset kertoivat elämästään Syyrian sodan helvetissä. Dokumentti antoi hyvän ja selkeän kuvan Syyrian tilanteesta ja siihen johtaneista syistä yksittäisten siviilien näkökulmasta katsottuna. Dokumentti oli järkyttävää katseltavaa. Ohjelma kesti yli yhteentoista ja uni ei meinannut tulla silmään. Nyt en yhtään ihmettele pakolaisvirtoja, sieltä oli vain kerta kaikkiaan lähdettävä pois.
Kynttilä palaa tänään keittiön pöydällä uhrien muistoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti