Ikä on vain numeroita, nuoruuden perään en enää haikaile

Kirjoitan iästä. Mistäkö tämä aihe kumpusi tänään? Iästä minut kirvoitti kirjoittamaan eilen saamani ystävänpäivän tekstiviesti. Viestissä oli minun nuoruuskuva ja ystävänpäivä toivotukset. Viestin olivat lähettäneet eno ja hänen vaimonsa Vantaalta. Olenko minä joskus ollut näin nuori! Mihin aika on mennyt. Näin #Suomi100 juhlavuonna on hyvä puhua iästä. Onhan rakas kotimaammekin jo ehtinyt hyvään ikään, vanhukseksi. Vielä tänäänkin minua hymyilytti eilen saamani viesti.

Muistan kun eräs sata vuotias sanoi, että kyllä ne ovat nuo viisikymppiset vielä nuoria. Lohdutti juuri viisinolla täyttänyttä kovasti. Muistan kun omat ja siskon lapset kysyivät minulta ikää. Vastasin, että 29 (silloinen ikäni). Pitivät minua ihan ikäloppuna. Ikä on siis vain numeroita ja riippuu mistä näkövinkkelistä iän numeroita katsoo.

Tänä päivänä puhutaan paljon ikärasismista. Itse olen ajatellut niin, että ei tällainen vielä reilusti alle kuusikymppinen enää töitä saisi. Poikkeuksiakin toki on. Tätä vähän kummastelen, sillä elämänkokemusta ja taitoja kyllä olisi. Toki on hyvä, että nuoret saavat töitä.

Olen ollut vanhusneuvoston sihteerinä 12 vuotta. Vanhusneuvostossa pohdiskellaan tämän tästä, mikä olisi oikea termi; vanhus, ikäihminen, seniori. Vanhus nimityksestä kun ei oikein tykätä, kun eivät koe itseään vanhukseksi vielä seitsemänkymppisinä. Eivät he ole vetäytyneet vielä vanhuuden lepoon, vaan ovat aktiivisia toimijoita. Vanhus nimitys koetaan ehkä hieman halventavanakin ja mielletään, että vanhus olisi yhtä kuin huonokuntoinen. Ei ole olemassa virallista määritelmää siitä, minkä ikäinen henkilö on vanhus. Sen sijaan täysikäisyydelle on ikäraja 18 vuotta.

Nuoruuden perään en enää haikaile. Tyydyn ikääni.