perjantai 13. tammikuuta 2017

Perjantai 13. päivä ja kebabia

Tänään on perjantai 13. päivä. Toinen tämän vuoden perjantai 13. päivistä, toinen on lokakuussa. Tammikuu on mennyt vauhdilla eteenpäin. Pikkaisen on jo päivän valoa enemmän.

Wikipedian mukaan Perjantai 13. päivä on yleisen taikauskoisen käsityksen mukaan epäonnen päivä. Se on ilmeisesti lähtöisin kahdesta erillisestä taikauskoisesta käsityksestä: perjantai on huonon onnen päivä ja 13 huonon onnen luku. Jossain vaiheessa nämä kaksi näkemystä ovat sulautuneet yhteen. Sanonnan käyttö tunnetaan 1800-luvun lopulta alkaen. Yleiseksi uskomus on tullut vasta 1900-luvulla, minkä on väitetty johtuneen Thomas Lawsonin vuonna 1907 julkaisemasta romaanista Friday the Thirteenth.

Wikipedia tietää kertoa myös, että aina kun kuukauden ensimmäinen päivä on sunnuntai, on 13. päivä perjantai. Näin sattuu joka vuosi ainakin kerran. Enimmillään niin voi sattua kolme kertaa vuodessa.

Tänään on puhuttu niin kotona kuin töissä eilisestä myrskystä. Miksi laivat lähtivät merelle sellaisessa myrskyssä. Todella kummallista. Kahden hevosen kuolema puhututti kovasti. Luin tuossa illalla, että hevoset eivät saaneet happea. Todella ikävä tapaus. Voi olla, että tästä puhutaan vielä pitkäänkin.

Tämä perjantai 13. päivä meni ihan tavanomaisesti. Päivässäni ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sujuvaa arkea. Tämä päivä sattui olemaan palkkapäivä, että sikäli hyvä päivä. No tänään tuli kyllä haettua päivälliseksi grillikioskilta kebabia riisillä. Hieman omatunto soimaa. Hyvin harvoin grilliruokaa tulee haettua. Yleensä kokataan itse. Mutta joskus sorrutaan. Hyvää oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti