Tämän päivän ykkösuutinen on ollut autoilun verot ja maksut tulevaisuudessa. Heti kärkeen pitää todeta, että en ole koskaan omistanut autoa. Toki meillä perheessä on auto. Liikenne- ja viestintäministeriö julkisti suunnitelmansa autoilun tulevaisuuden veroista ja maksuista. Minua ei nämä suunnitelmat oikein vakuuttaneet. Minulle tuli ihan ensimmäiseksi sellainen mielikuva, että ehkä auto olisi vara ostaa, mutta auton käyttöön ei olisikaan sitten varaa. Ainakin sellaisille, jotka paljon joutuvat autollaan liikkumaan ja auto on isopäästöinen. Täällä pohjoisessahan se tuntuisi, kun välimatkat ovat pitkiä, ajokilometrejä kertyy ja linja-auto- ja junavuoroja supistetaan koko ajan. Toisekseen minä en ymmärrä lainkaan tätä yhtiöittämisen vimmaa ja autuutta. Autovero laskee, ajoneuvovero poistuu, bensavero laskee. Naisen logiikalla; mitä järkeä ja mistä rahat? Jos vielä tänä vuonna autonsa ostaneille hyvitetään autovero. No eipä sitä välttämättä tällainen 'tavisaivo' kaikkea ymmärrä.
Olisitko halunnut revontulivahdiksi? Tänään on nimittäin palkattu maailman ensimmäinen revontulivahti. Paikkaa haki yhteensä puolitoistatuhatta ja hakijat olivat ympäri maapalloa. Työhön palkattiin mies Rovaniemeltä. Vaikka nimike kuulostaa perin eksoottiselta, niin perin arkisia työtehtäviä kuului hänen työhönsä.
Suomalaiset ovat valinneet kansallisruoaksee ruisleivän. Valinta ei yllättänyt yhtään. Ruisleipäähän sitä ensimmäisenä ulkomaillakin kaipaa. Nytpä tuli mieleen mummon tekemä ruisleipä. Hieman tässä fiilistelen ja muistelen lämmöllä mummoa. Istun tässä kotisohvalla muutaman minuutin mietteineni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti