Laki, lainsäätäjät, kansanedustajat, eduskunta, sakkotuomiot
Kävinpä tänään joutessani eduskunnan verkkosivuilla. Aamun lehden päivän otsikot kun minut tähän innoittivat. Eli mitä se kansanedustajan työ ja tehtävät oikein ovat. Ensimmäisenä sattui silmään, että kansanedustaja on muun muassa lainsäätäjä, yhteiskunnallinen vaikuttaja, alueensa edusmies ja kansainvälinen toimija. Eduskunnan sivuilla kerrotaan, että seuraava täysistunto pidetään helmikuun alussa.
Kansanedustajat siis säätävät lait. Kovin paljon on viime aikoina ollut otsikoita, että kansanedustaja on saanut tuomion tai syytettynä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämän päivän lehden otsikko oli 'Kuinka paljon kansanedustaja saa rötöstellä?' Jopa pääkirjoituksessa pohdittiin aihetta, jo kolme ps-kansanedustajaa on saanut kiihottamisesta tuomion.
Kansanedustaja, minusta se on hieno kunnioitettava titteli. Kansanedustaja on oman alueensa edusmies. Kansalaiset ovat hänet tähän tärkeään tehtävään valinnet heitä edustamaan. Niinpä en viime päivien kaltaisia juttuja haluaisi lukea ja kuunnella, kansanedustaja sai tuomion.
Eduskunnan sivuilta löytyy sivusto Entiset kansanedustajat 1907–2014 ja sieltä sivusto Veteraanikansanedustajien muistitietoarkisto. Valitettavasti veteraanikansaedustajien muistitietokokoelma on tarkoitettu tutkimuskäyttöön, joten haastattelujen käyttö edellyttää tutkimusluvan hakemista. Sivustolla kerrotaan, että Esko-Juhani Tennilä toimi kansanedustajana yhtäjaksoisesti 36 vuotta. Lapin veteraanikansanedustajaa haastateltiin lähes 12 tuntia viime kesäkuussa. Tennilän haastattelu oli Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston 400. haastattelu. Näitä entisten kansanedustajien haastatteluja olisi mukava lukea.
Kovin oli tänään kylmää Kajaanissakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti