Niin lehdessä sanottiin, 1970-luvulla ei opetettu medialukutaitoa

Tällä viikolla vietetään sanomalehtiviikkoa. Viikko on sanomalehtien ja koulujen yhteinen kampanja edistää lasten ja nuorten medialukutaitoa. Viikon aikana pohditaan lähteiden luotettavuutta ja miten osata lukea kriittisesti mediaa, mihin sisältöihin voi luottaa ja miksi. Lähdekritiikki ja epäilevä mieli pitää olla ja kaikkea ei pidä uskoa. Äidinkielen oppitunteilla opiskellaan nykyään medialukutaitoa. Hyvä, että opiskellaan. Niin paljon nykyään tulee tietoa joka tuutista, että on hyvä osata suodattaa mediaa.

Mietiskelin, että kuinka paljon minulla menee aikaa mediaan päivässä. Aamun lehden lukemisessa menee noin puolituntia. Illalla töistä tullessa hieman kännykällä surfausta ja pistäydyn lehtien verkkosivuilla, niihin menee ehkä tunnin verran päivittäin. Sitten on illalla Ylen puoli yhdeksän uutiset, joita en juuri koskaan jätä väliin. Kyllä, on ns. lemppari ohjelma ja vitsin aihe kotona. Puoli ysiltä päivitän päivän uutiset. Muita uutisia minä en juuri sitten TV:stä katsokaan. Hieman sitten nukkumaan mennessä vielä surffailen netissä. Aikaa menee ehkä yhteensä vajaat kolmisen tuntia, no ei ehkä kaikkina päivinä.

Minun kouluaikanani ei opiskeltu medialukutaitoa. Se oli radio, televisio ja sanomalehdet. Niiden uutisten paikkaansa pitävyyttä ei epäilty koskaan. Se, mitä sanottiin radiossa tai kirjoitettiin lehdessä oli taivaan totuus. Vanhempani eivät käytä somea, eivätkä hae tietoa netistä. Heille tietokone ja älypuhelin on kauhistus. He kuuntelevat radiota, katsovat televisiota ja lukevat Kainuun Sanomia ja Kuhmolaista. Monen monta kertaa vanhempani toteavat, että lehdessä tai radiossa sanottiin niin. Eivätkä he koskaan epäile näitä sanomisia. Ja hyvinpä tuntuvat ajan tasalla maailman asioista pysyvän. Vanhempani totesivat, että kohta 60 vuotta on Kainuun Sanomat ja Kuhmolainen tullut ja ei sitä enää ilman osaisi ollakaan. Koko yhteiselon ajan, lähes 60 vuotta, on luettu yhdessä samaa lehteä.