Eilen saimme kolme virkeää ja rivakkaa uutta ministeriä; oikeusministerin, kulttuuriministerin ja maatalousministerin. Tuli kolme uutta työpaikkaa. Hallituksen puolivälin ministerit näyttävätkin jo hieman väsähtäneiltä. Hyvä, että saatiin uutta intoa kehiin. Uusien ministereiden joukossa on kuulemma ravimies, pöytälaatikkokirjailija ja kalastusharrastaja. Ministereiden määrää piti vähentää, mutta kuinkas kävikään, niitä lisättiin. Tämänkin lupauksen hallitus siis pyörsi, lupaukset petettiin tässäkin asiassa. Kovin korkealla ei ole luottamus minun silmissäni tähän hallitukseen.
Hallitusneuvottelujen alla vuonna 2015 joku totesi, että ei tässä vielä olla ministereitä eikä kanistereita. Nyt ainakin on valittu varmasti kolme uutta ministeriä. Myös ministerin avustajat menevät vaihtoon ja he joutuvat etsimään muuta duunia. Minä en kyllä ymmärrä, miksi ministerin pestiin on niin kova hinku. Nimittäin uusi oikeusministeri totesi, että "kannattaa tulla vaikka uimalla", kun matkansa keskeytti. Onneksi ministereitä tulee ja menee ja pestit eivät ole ikuisia. Ainut mikä on varmaa, aurinko nousee joka aamu.
Hain netistä ministerin määritelmää. Löysin tällaisen: Ministeri on valtion, alueen tai osavaltion hallituksen (Suomessa valtioneuvoston) jäsen. Sanana ministeri juontuu latinan apulaista (minister) tarkoittavasta sanasta. Eli, että apulaisia.
Onnittelut uusille ministereille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti