100 päivää Yhdysvaltain presidenttinä. Ei se ole helppoa olla Amerikan presidenttinäkään. Presidentin työläs ja vaikea pesti on yllättänyt itsensä Donald Trumpin. Presidentti olikin todennut haikeana "Rakastin entistä elämääni". Edes autolla ei saa enää ajaa! Työmäärä on yllättänyt ja mitään yksityisyyttä ei enää ole, vaan elämää lasikaapissa. No huh onhan se kamalaa. Ei voi tehdä enää mitään arjen pieniä asioita, eikä suosiokaan ole oikein huippulukemissa. Vaalilupaustenkin toteuttamisen kanssa on tullut mutkia matkaan.
Ehdokkaat antavat äänestäjilleen monenlaisia vaalilupauksia. Sitten kun tullaan valituksi, niin joudutaan tinkimään näistä lupauksista. Minä en luota yhdenkään ehdokkaan vaalilupauksiin. Tosiasia kun on, että demokratiassa kukaan ei voi yksin päättää asioista, vaan tarvitaan muiden tukea. Ehdokkaat antavat kyllä aivan toisenlaisen kuvan omasta vallastaan, sitten kun tulevat valituiksi.
Amerikan entinen presidentti on ryhtynyt rahakkaiden puheiden pitäjäksi. Hänen elämänsä on vapaampaa. Media kertoi, että ensimmäinen puhe on Wall Streetillä Cantor Fizgerald -pankin tilaisuudessa. Virassa ollessaan presidentti kritisoi Wall Streetin pankkeja "lihavaksi kissaksi". Tällä lailla ne tilanteet muuttuvat tässä maailmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti