lauantai 15. huhtikuuta 2017

Metsästä mieheen, kiitos Yle ja Elävä arkisto

Tänään monen mutkan kautta keskustelussa päädyimme vuoteen 1964. Kuinka lapsuuden kotini pirttiin kylän väki kokoontui televisiosta katsomaan ohjelmaa "Metsästä mieheen". Ohjelmassa kun oli mukana kyläläisille tuttuja kasvoja, muun muassa minun ukkini (äidin isä). Olimme saaneet vinkin, että ko. ohjelma löytyisi netistä Ylen Elävä arkisto sivuostolta. Minä ryhdyin puhelimellani Ylen Elävä arkisto sivustolta ko. ohjelmaa hakemaan, jotta voisin sen vanhemmilleni näyttää, heillä kun ei ole vermeitä ohjelman katsomiseen. Ja löytyihän ohjelma sieltä. Siinä me sitten kolmestaan pientä puhelimen ruutua tuijotimme.

Minä olin yhdeksän vuotias kun ukkini kuoli. Jotain hänestä muistan, mutta en paljoa. Äitini seurasi mykistyneenä ohjelmaa siitä pieneltä ruudulta ja tuumasi, että voiko tämä olla totta. Isähän se siinä näkyy ilmielävänä. Ukin kuolemasta kun on jo viisikymmentä vuotta. Lupasin tuoda ensi kerralla mukanani tietokoneen ja katsomme ohjelman uudestaan. Kiitos Yle ja Elävä arkisto!

Vuonna 1964 ilmestyneessä Metsästä mieheen -ohjelmassa kuultiin metsureiden pohdintaa ammatistaan ja seurattiin metsureiden vapaa-ajanviettoa heidän savottakämpällään.

Kuva on ukin ja mummon yhteisen kotitalon maisemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti