100 vuotta yhteistä elämää – 100 bereh tsetano dziviba juhlakonsertti oli tänään Kajaanissa. Siellä olin mukana minäkin. Pääsin nauttimaan vauhdikkaista laulu- ja tanssiesityksistä. Konsertti oli kaikille avoin ja sinne on vapaa pääsy. Juhla alkoi juhlavasti romanien kansallislaululla. Vautsi vau, olipa mykistäviä esiintyjiä ja upeata musiikkia. Vieläkin rytmit soivat päässä ja vartalo keinuu ja heiluu. Kerta kaikkiaan upeita lauluääniä ja taitavaa soittoa.
Tänäkin vuonna romanien kansallispäivänä ympäri Suomea on ollut erilaisia juhlatilaisuuksia, joista yksi oli Kajaanissa, Kajaanin kaupungin romanityöryhmä järjesti 100 vuotta yhteistä elämää – 100 bereh tsetano dziviba -juhlakonsertin romanien kansallispäivänä. Kajaanin romanityöryhmä ja paikalliset romanit halusivat juhlakonsertin välityksellä erityisesti tuoda esille Suomen romanien ja valtaväestön yhteistä elettyä historiaa itsenäisessä Suomessa.
Totesin mielessäni puheiden ja musiikin lomassa, että meillähän on paljon yhteistä. Arki on samanlaista iloineen ja suruineen. Elämää eletään ja kokoonnutaan yhteen oman suvun ja perheen kanssa ja koetetaan olla ihmisiksi. Enää ei kuitenkaan niin paljon kokoonnuta yksiin ja yhteisöllisyyden perään kaipailivat myös romanit. Ennen oli tupa täynnä väkeä, vaan eipä ole enää. Voimme siis oppia toinen toisiltamme lisää toimimalla yhdessä. Juhlassa todettiin useampaan kertaan, että kuinka hyvin asiat ovat romaneilla Suomessa, kaikkialla ei ole näin.
Konsertissa kuultiin myös puheenvuoroja romanitutkimuksen kentältä, kuultiin terveiset myös valtakunnallisesta romaniasiain neuvottelukunnasta, sosiaali- ja terveysministeriöstä, aluehallintovirastosta sekä kaupungin johdosta sekä nätiin lyhytelokuva romanivanhusten kokemuksista itsenäisessä Suomessa. Romanivanhukset antoivat meille hyviä elämänohjeita, tämä filmi kannatti katsoa.
Huhtikuun 8. päivänä vietetään romanien kansallispäivää. Päivän virallinen nimitys on kansainvälinen romanikulttuurin päivä ja sitä vietetään kaikkialla Euroopassa. Suomessa romanien kansallispäivä 8.4 on ollut kalentereissa virallinen juhlapäivä vuodesta 2015 lähtien. Päivän tarkoituksena on muun muassa nostaa esiin romaniväestön asemaan ja romanipolitiikkaan liittyviä kysymyksiä sekä muistuttaa, että romaneilla on sellaista kieli- ja kulttuuriperimää, josta voi suomalaisena olla ylpeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti