sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Syntymän ihme, lapsukaisen synttärikutsuista on jo aikaa

Aika rientää ja vuodet vierivät. Tänään sen taasen olen saanut todeta. Tänään on nuorimmaiseni syntymäpäivä. Silloin myös oli sunnuntai. Pitkin päivää olen tässä muistellut tuota päivää. Päivästä on jo aikaa, mutta muistan sen edelleen kuin eilisen päivän. Hieman piti aamulla pidätellä ja katsoa kelloa ennen kuin tyttärelle soittelin onnittelusoiton. Piti antaa nukkua rauhassa, kun tänään oli vapaapäivä.

Voi niitä lukuisia syntymäpäiväkutsuja, jotka vietimme. Ai kuinka se oli vuoden kohokohta tyttärelle. Hän sai kutsua kavereitaan kylään herkkujen äärelle. Oma hommansa synttärijuhlien järjestämisessä oli, mutta mukavia aikoja ne olivat. Enää ei ole tarvinnut juhlia järjestää. Ei asu tytär enää kotona. Kortin pistin postiin varmuuden vuoksi jo maanantaina. Ja Posti yllätti, kortti oli perillä jo keskiviikkona. Kakkukahviraha kortin välistä löytyi.

Luin tänään viikonvaihteen lehdestä vähän ikävämpääkin juttua. Suomessa syntyy joka vuosi 600-3000 vauvaa, joilla on alkoholin aiheuttama vaurio eli FASD. Tämä ongelma vain pahenee koko ajan. Jutussa oli mukana muutama koskettava tarina, kuinka alkoholi oli pilannut lapsen ja nuoren elämän. Onneksi apua oli löytynyt. Alkoholismi on sairaus ja syyllistäminen ei auta, vaan ihmiset tarvitsevat läheisten ja yhteiskunnan apua ja tukea.

Hyvää syntymäpäivää! Kuvan pupun tytär sai mummoltaan heti kun hän syntyi. Pupu on jäänyt tänne meille hoitoon. Taasen huomasin uuden ratkeaman pupussa eli on ommeltavaa. Korva on kiinnitetty hakaneulalla. Likainenkin pupu on, mutta pestä ei enää uskalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti