Puutarhakeinun kyydissä

Voi tätä kesän ihanuutta. Pääsin ensimmäistä kertaa tälle kesälle istahtamaan pihakeinuun. Siinä istuessa minulla ei ollut huolen häivää. Siinä minä nautin kesän tuoksuista ja äänistä. Ai, että tuomen tuoksu oli huumaava. Pari kuvaakin minä siinä keinuessa nappasin. Kovin kovaa vauhtia meidän keinussa ei saa. Joskus tekisi mieli kokea vauhdin hurmaa, niin kuin lapsena keinuessa.

Ennen vanhaan oli kyläkeinuja. Ne olivat suuria keinuja, joilla kyläläiset ovat keinuneet.
Keinun lava oli puisilla aisoilla kiinni keinun kehikkoon laakeroidussa vaakasuorassa tukissa. Kyläkeinu eroaa puutarhakeinusta suuremmalla koollaan sekä sillä, että ympäri keinuminen on mahdollista. Hieman vaarallisiakin nämä kyläkeinut kyllä siis olivat. Nykyään kyläkeinuja ei juurikaan enää ole. Kylän nuorisolla oli tapana kokoontua kylän keinulle ja viettää vapaa-aikaa ja solmia suhteita toisiinsa. Romanttista suomalaista kansanperinnettä. Keinuperinne ei ole kokonaan kuitenkaan hävinnyt. Missä nuoriso kokoontuu nykyään, somessa?

Ennen vanhaan joka pirtissä oli keinutuoli. Mummon keinutuolissa oli mukava keinua. Joskus vauhtia otettiin vähän liikaa ja ympärikin  mentiin.