Virtapiiri, pöytälaatikkorunoutta

Tytär kaiveli papereitaan kirstustaan ja löysi sieltä opiskeluaikanaan kirjoittamansa runon. Runo oli hänen Snellman -korkeakouluajoilta (tuttavallisemmin Snellu). Runon kirjoittamistehtävä annettiin kesätehtäväksi vuoden opiskelujen jälkeen. Runo oli vähällä jäädä esittämättä ja pöytälaatikkoon. Opettajat kun eivät sitä olleet muistaneet kysellä. Tytär oli sitten ottanut asian puheeksi ja vaatinut saada runonsa esittää. Sen verran paljon oli runon kirjoittaminen vaatinut. Kirstu on ukin tekemä, suomalaista designia. Runon esittäminen täällä blogissa sopii näin Kalevalan päivänä.

Virtapiiri

Maan vihreän päällä me seisomme,
allamme kalliot ja kivet,
paikkoina luolat, metsät ja vuoret.
Maasta kaikki lähtöisin on
ja siihen me palaamme,
mutta ennen on työmme hoitaa,
jotta maa kasvua, runsautta, vaurautta
sekä viisautta ja tekojamme hallita voi.
Pohjoinen on perustamme maa.
Hidas on syke sen,
voi hedelmänsä se kieltää ja vain elottomat selviää,
tai ravinnollaan voi meidät hengittävät pelastaa.

Saapuu ystäväksi vesi, joka puhdistaa ja suojelee.
Elementti luomisen on vesi.
Voimakas ja villi.
Sade ja lähde parantaa.
Lipuu vesi joelle, merelle ja vapaalle,
nämä yhteen sitoo ja sisällämme virtaa.
Avaa oven syvyydelle.
Meitä loitontaa ja lähentää.

Vaan yläpuolellamme on ilma
ja taivas sen lähde.
Ripeästi se kiitää,
matkallaan risut ja rannat repii ja rakentaa.
Virtaus tuulen on liikettä räiskyvää.
Siellä missä tuuli vapaasti voi puhaltaa,
siellä tornado aina liikkeessä vaeltaa.

Kun taas, turvaa tuli elämää kipinällä ja valolla,
tuhoaa vihalla ja raivolla.
Polttaa tuhkaksi paikkoja,
antaa lämmön valua.
Kuiva ja vulkaaninen on koti tulen,
siellä tahto, intohimo, innostus raivoaa.
Joskus vanha kuluu loppuun
ja uutta leimahtaa,
mutta ilman ilmaa ei pala tulikaan.
(copyright M H)