tiistai 7. helmikuuta 2017

Salaperäinen strategiakokous; enää ei leikata

Eilinen päivä päättyi uutiseen hallituksen salaperäisestä strategiakokouksesta. Mustia autoja meni Vantaan Konigstedtiin. Mitä nyt! Mitään tietoja ei tihkunut, kuulosti pahanenteiseltä. Onko hallitus ja maa kriisissä. Nukkumaan oli mentävä ja odotettava seuraavaa päivää. Nyt  olen sitten päivittänyt tietoja.

No eipä mitään hätää, hallituskumppanit ovat kehuneet kilvan strategiakokouksensa antia. Hallituksen yhteishenki on nyt tapissaan. Uutisten mukaan strategiakokouksessa oli ollut paljon keskustelua ja naurua ja hallituksen ilmapiiri tuulettui. Leikkauksia ei enää tehdä vakuuteltiin. Miksi minä en tähän oikein usko. Minulla ei ole ollut enää pitkään aikaan luottamusta hallitukseen. Hallitus haluaa opposition mukaan liikenneuudistusten valmisteluun.

Strategia, koko sana on jo niin vaikea lausuakin ja kirjoittaa. Aina tulee kirjoitusvirhe. Kotuksen sanakirja selittää strategiaa näin: sodankäynti-, sodanjohtotapa, -taito. Sissisodan strategia. Hyökkäys-, puolustusstrategia. Ydinasestrategia. Perusluonteinen toimintasuunnitelma; us. = taktiikka. Ongelman ratkaisussa noudatettava strategia. Uusi markkinointistrategia. Joukkueen pelistrategia pelitaktiikka.

Uusia työllisyystoimia on tulossa. Näitä toimia odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti